


welcome to the dangerous place.
Pakko kai se on myöntää että ulkoasu näyttää painuvan vasemmalle, mutta mitäpä tuosta. Joka tapauksessa olet nyt hyvin vaarallisessa paikassa, ainakin sikälimikäli jos et tullut ostamaan kasvattia. Mutta todennäköisimmin olet syvällä ojassa - siis eksyksissä. No, mitäpä tuosta, ainahan on muutama minuutti aikaa edes kattoa pallomahojen kuvat läpi ja kopsata ne, eiks jee? No enköhän nyt lopeta tämän kuivan huumorini ja koita kirjoittaa jotain järkevääkin.
Höm, Tulvavaara (lyhyemmin tulvis, TV tai TVV) on oma pieni yksityistallini jossa ei tapahdu koskaan mitään. Kisaan omilla hepoillani ja teetän varsoja, elän omaa elämääni. (Tässä vaiheessa olisi varmaan hyvä muistuttaa, että Tulvavaara on virtuaalinen talli, eli kaikki mitä tallilla tapahtuu, tapahtuu netissä, ei siis oikeassa elämässä!) Tulviksessahan on tietysti miljoona karsinaa, sadan hehtaarin tarhat jokaisella hevosella ja uusimmat ja kauneimmat kentät, estekalustot, raviradat yms. Noo ei varmaankaan. Tulvavaara on pieni lämminhenkinen yksityistalli, jossa kenttänä toimii kesantopelto ja tallina vanha lato. Lisäksi suurin osa hevosista on sijoitettu ja ahdattu pihattoon, tuore heinä on syöty ja pollet odottavat sateessa pääsyä sisälle. Ravirata sijaitsee 20 km päässä, eikä sekään ole oma. Mutta hyvin on pärjätty, ja hyvin tullaan pärjäämäänkin.
Terveisin Emmiii.
|
Unheard Melody |
Mellow Fury |
Dorn Sabrina |
|
Jeanty's Anniinea |
Sharon MG |
Try to Learn |
|
Durchgängig Lich |
lomalla
Yksinkertaisesti kerrottuna siis ne möhömahat jotka jostain syystä eivät ole kilpailukäytössä. Eli nuoret (alle 4v.), vanhukset (~ yli 15v.), sekä mammalomalla olevat. (Pääsevät pois lomalta varsan ollessa puolivuotias.)
|
Excellent Mind AM |
Diljá frá Geitungur |
Kukkaniityn Baldor |
|
Nala-Wien Dec |